Aina saa lainaa, muttei mitä tahansa lainaa
Lainaa on aina mahdollista saada tarpeesi mukaan. Olipa tarkoituksenasi ostaa sitten pieni lahja kaverillesi, viikoksi ruokaa, auto, huvila, huvijahti tai vaikka kuutiometri pölkkyjä - sopiva lainavaihtoehto on aina mahdollista löytää.
Yksityishenkilöille on tarjolla pikalainojen, vekseleiden ja kulutusluottojen lisäksi myös esimerkiksi asuntolainoja, autolainoja, opintolainoja ja erilaisia käyttölainoja. Lainaa hakiessasi kannattaa sinun ehdottomasti tutustua Internetin erilaisiin lainalaskureihin. Tutkimalla lainavaihtoehtoja voit varmistua valitsemasi lainan erinomaisuudesta.
Yksityishenkilön kannattaa myös pohtia lainaturvan tarpeellisuutta: Lainaturvalla vakuutusturvan määrä vastaa aina sovittua osuutta lainan jäljellä olevasta määrästä. Lainaturva on tärkeä etenkin tapauksissa, joissa lainan takaisinmaksu saattaa tulevaisuudessa tuottaa lainaa ottaneelle ongelmia. Riskiryhmään kuuluvat etenkin yksinhuoltajat sekä pariskunnat, joista vain toinen osapuoli käy palkkatöissä.
Merkittävimmät lainat yksityishenkilön elämässä lienevät asuntolaina ja autolaina. Molemmat ovat verrattain yleisiä suomalaisen työssäkäyvän aikuisväestön keskuudessa. Asunnon ja auton hankinta ovatkin kenties elämäsi suurimmat yksittäiset sijoitukset. Niitä kannattaa siis pohtia hartaasti ja antaumuksella. Oikean lainan valitsemalla saatat säästää useita satoja euroja vuodessa.
Vaihtoehtoisista lainavaihtoehdoista kannattaa yritysten muistaa ainakin seuraavat:
- Investointi- ja käyttöpääomalaina: Uusille ja toimiville pienille ja keskisuurille yrityksille nimensä mukaisesti käyttöpääomatarpeiden ja omistusjärjestelyiden rahoittamiseen
- Kehittämislaina: Kehittämishankkeiden rahoittamiseen
- Naisyrittäjälaina: Yrityksille, joissa naiset ovat enemmistöosakkaina ja joita yksi naispuolisista omistajista johtaa päätoimisesti. Saa työllistää enintään 5 henkilöä.
- Pääomalaina: Osakeyhtiöille yrityskauppoihin ja kasvun rahoitukseen.
- Pienlaina: Enintään 5 henkeä työllistäville yrityksille toiminnan rahoittamiseen.
- Kansainvälistymislaina: PK-yrityksille ulkomailla tapahtuvan liiketoiminnan rahoittamiseen
- Suhdannelaina: Yrityksille joiden rahoituksen saatavuus on vaikeutunut.
- Ympäristölaina: Vapaaehtoisiin ympäristöinvestointeihin.
- Yrittäjälaina: OY, AY tai KY - yhtiöpanoksen maksamiseen / korottamiseen tai osakkeiden / osuuksien ostamiseen.
Tärkein yrityksille suunnattu lainamuoto on kuitenkin niin sanottu yritysrahoitus, jota yritykset voivat hakea omiin tarpeisiinsa muun muassa Finnveralta ja Tekesiltä.
