Yritykselle voi hakea rahoitusta
Yritysrahoitus on pääsääntöisesti joko Finnveran myöntämää tai Finnveran hyväksymää rahoitusta yrityksille, jotka tarvitsevat halpaa ja matalakorkoista lainaa kasvaakseen, laajetakseen tai aloittaakseen toimintansa.
Finnveran yritysrahoituksen perusvaatimuksina ovat hyvä ja toimiva liikeidea, sekä kattavat edellytykset tämän idean kehittämiseen ja kannattavan liiketoiminnan harjoittamiseen. Lisäksi Finnvera tarkastaa yrityksen resurssit, vakuudet ja mahdollisuuden hakea rahoitusta markkinoilta. Mikäli yritys pystyy hankkimaan markkinahintaista rahoitusta, ei Finnvera myönnä yritysrahoitusta. Ennen Finnvera oli ainoa yritysrahoitusta myöntävä toimija, mutta nykyään yhä useammin rahoituksen myöntäjänä toimii pankki tai vakuutuslaitos, jolle Finnvera vain myöntää osittaisen takauksen luotosta.
Yritysrahoituksella on erittäin tärkeä rooli myös uusien työpaikkojen luomisessa. Uudet työpaikathan ovat jo pitkään syntyneet pääsääntöisesti pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Tämän lisäksi PK-yritysten rooli talouskasvun ylläpitäjinä on erittäin merkittävä. Rahoituksella on näiden pienten ja keskisuurten yritysten menestymiseen valtaisa vaikutus: Aloitteleva yritys on usein riippuvainen yritysrahoituksesta. Myös kasvavat ja toimintaansa laajentavat PK-yritykset ovat erittäin pitkälti yritysrahoituksen varassa.
Rahoitusta yritysprojekteille voidaan hakea myös Tekesiltä. Tekes myöntää yritysrahoitusta muun muassa nuorille innovatiivisille yrityksille, sekä jo vakiintuneiden yritysten kehitystoimintaan. Sinun tulee toimittaa Tekesille hakemus yritysrahoituksesta, sekä liittää hakemukseen myös projektisuunnitelma. Myös henkilösivukululaskelma tulee toimittaa Tekesin niin erikseen vaatiessa. Muita toimitettavia dokumentteja ovat tulossuunnitelma ja rahoitussuunnitelma. Nämä perustiedot Tekes tarvitsee myöntääkseen yritysrahoitusta yritykselle. Uusille yrityksille Tekes tarjoaa yritysrahoitusta kehittämistarpeisiin mikäli yrityksen tutkimus- ja kehityskulut (T&K) ovat vähintään 15 prosenttia kaikista liiketoiminnan kuluista. Tällöin voidaan yrityksen katsoa olevan innovatiivinen ja kehitystoimintaan keskittynyt. Finnvera ei yritysrahoitukselleen aivan samanlaisia rajoituksia sentään aseta.
Olipa yrityksesi siis pieni tai keskisuuri, juuri aloittamassa tai vain laajentamassa toimintaansa, on yritysrahoituksen hakeminen mahdollista. Finnveran ja Tekesin kaltaiset toimijat myöntävät rahoitusta kannustaakseen uusien työpaikkojen syntymistä, yritysten menestymistä ja näin tulevien verotulojen kasvamista. Mikäli yrityksesi täyttää toimijoiden vaatimukset, suosittelemme ehdottomasti hakemaan yritysrahoitusta.
